Työttömyysturva PDF Tulosta Sähköposti

Työttömyyskassan jäsenyys

Liittyessäsi Kumula ry:n jäseneksi liityt myös työttömyyskassan jäseneksi. Kumula ry:n jäsenet kuuluvat Akavan Erityisalojen kautta Erityiskoulutettujen työttömyyskassa ERKO:on. Kassan jäsenmaksu sisältyy Kumula ry:n jäsenmaksuun.

ERKO on keskinäisen vastuun perusteella toimiva yhteisö, joka maksaa jäsenilleen työttömyyspäivärahaa, koulutustukea, vuorottelukorvausta ja koulutuspäivärahaa laissa mainituin ehdoin. Kassan maksamat etuudet ovat ansioon suhteutettuja ja saajalleen verotettavaa tuloa. Erkoon kuuluu noin 52 000 palkansaajajäsentä. Useimmat jäsenet kuuluvat ammattijärjestöjensä kautta korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestöön Akavaan.

 

Ansiosidonnainen päiväraha

Ansiosidonnaisen päivärahan saaminen edellyttää vähintään 10 kuukauden jäsenyyttä. Jäsenyysajalta noudatetaan 43 viikon työssäoloehtoa. Mikäli päivärahaa on saanut vuonna 1997 tai sen jälkeen on työssäolovaatimus 34 viikkoa.

Työssäoloehtoon luetaan työsuhteessa suoritettu työ, jossa työtä on vähintään 18 tuntia viikossa tai opetusalalla kahdeksan tuntia viikossa.

 

Jos jäät työttömäksi

- Ota välittömästi yhteyttä työvoimatoimistoon ja ilmoittaudu työnhakijaksi viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Muistathan ilmoittaa myös kassasi ja liittosi nimen.

- Varmista viimeistään tässä vaiheessa, että jäsenmaksusi ovat ajantasalla! Työttömyyskassa tarkastaa jäsenmaksutilanteesi ennen päivärahapäätöksen tekemistä.

- Varmista, että tietosi Akavan Erityisaloissa ja Kumulassa ovat ajantasalla

- Hae ansiosidonnaista päivärahaa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta. Ensimmäisen päivärahahakemuksen voi toimittaa työttömyyskassaan kahden viikon päästä työttömäksi ilmoittautumisesta

- Muista maksaa jäsenmaksu myös kassan maksamista etuuksista!

 

Päivärahahakemus ja liitteet

Päivärahaa maksetaan jälkikäteen neljän viikon / kalenterikuukauden jaksoissa. Täytä hakemus ensimmäisestä työttömyyspäivästä lukien. Työttömyyskassa huomioi seitsemän arkipäivän mittaisen omavastuuajan sekä muut mahdolliset korvauksettomat päivät kuten esimerkiksi lomakorvauksen jaksotuksen jne.

Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuessasi tarvitset mukaasi koko joukon dokumentteja. Ota mukaasi ainakin työtodistuksesi tai muut todistukset, joista käy ilmi viimeisin työsuhteesi. Myös alkuperäiset palkkatodistukset on syytä ottaa mukaan. Jos olet lomautettu, ota lomautustodistus mukaasi, jos olet irtisanottu ota irtisanomisilmoitus mukaasi. Jos saat eläkettä, äitiys-, isyys,- tai vanhempainraha, kodinhoidontukea tai muuta vastaavanlaista etuutta ota mukaasi kopio myös näistä päätöksistä tai maksuilmoituksista. Jos haet lapsikorotusta, ota mukaasi tätä koskeva erillinen selvitys.

Lisätietoja: ERKO - Miten haen päivärahaa

Viimeksi päivitetty 12.03.2009 11:32