Kulttuuri on hyvän elämän edellytys PDF Tulosta Sähköposti

Akavalaiset kulttuurialan ammattijärjestöt:

Kulttuuri on hyvän elämän edellytys

– Ihmiset tarvitsevat kirjasto- ja kulttuuripalveluja. Erityinen tarve palveluille on työttömyyden lisääntyessä, muistuttavat kulttuurin asiantuntijoita edustavat ammattijärjestöt Helsingin kirjamessuilla.

Ammattijärjestöt korostavat, että kulttuurin ja kulttuuripalveluiden merkitys korostuu laskusuhdanteessa. Lomautettujen ja työttömien ja heidän perheittensä henkireikänä toimivat tällöin ilmaiset tai edulliset kuntien kirjasto- ja kulttuuritoimen palvelut. Kulttuuripalveluja ei tule asettaa vastakkain vaikkapa sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa, sillä molemmat ovat kansalaisen hyvän elämän edellytyksiä, ammattijärjestöt korostavat.

– Kunnat tuskailevat säästöpaineissaan ja on ymmärrettävää, että myös kulttuurimenoista etsitään säästöjä. Kuntien menoista kuitenkin 96 prosenttia muodostuu muista kuin kulttuurimenoista. Kulttuuripalveluista säästäminen ei siis ratkaise kuntien talousvaikeuksia.

– Päinvastoin kulttuurin leikkaukset kostautuvat kustannuksina pitkällä aikavälillä, koska kulttuuripalvelut ovat osaltaan hyvän elämän rakennuspuita. Panostaminen kulttuuripalvelujen avulla muun muassa syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn on yhteiskunnalle eettinen valinta. Lisäksi se on monin verroin halvempi vaihtoehto kuin ongelmien kärjistyminen.

Järjestöt muistuttavat, että kulttuurin tekijöillä on kansan tuki takanaan. Tämä ilmenee muun muassa vuonna 2008 tehdystä selvityksestä. Sen mukaan kansalaiset odottavat kulttuuripalveluilta asiantuntevaa tuottamistapaa, kattavuutta ja kohtuullista hintaa. Suomalaisten arvomaailmaan kuuluu, että kirjasto- ja kulttuuripalvelut ovat tasapuolisesti kansalaisten ulottuvilla.

………

Akavalaiset liitot ovat mukana Helsingin kirjamessuilla osastolla xxxxxx:

 

Akavan Erityisalat, puheenjohtaja Jorma Rihto, puh. 044 459 7570

Kuntien asiantuntijat – KUMULA ry, puheenjohtaja Maari Helén, puh. 040 749 2299

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry, puheenjohtaja Susanna Tommila, puh.  040  5884144

Kääntäjien ammattijärjestö ry, puheenjohtaja Anita Tuohino, puh. 050 338 5614

*****

Lähde: Kansalaisten käsitykset kulttuuripalveluista, Akavan Erityisalojen selvityksiä 4/2009. Suomen Gallup toteutti kyselyn syksyllä 2008 Akavan Erityisalat ry:n toimeksiannosta. Selvitys on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa

 

Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. Liittoon kuuluu 23 itsenäistä jäsenyhdistystä, joissa on lähes 24 000 jäsentä.

www.akavanerityisalat.fi

 

Viimeksi päivitetty 03.11.2009 12:45